lauantai 6. lokakuuta 2012

Kaksi pöllöpesuetta

Vihdoinkin sain valmiiksi nämä pehmopöllöt, jotka ovat huhuilleet keskeneräisinä jo pitkän tovin. Siellä ne nyt istuskelevat työhuoneeni ikkunalaudalla kuin kanat orrella ja toivottavat minut aina iloisesti tervetulleeksi pajalleni. Näitä pöllöjä valmistin jo viime jouluna lahjoiksi pikkuväelle ja nyt tein niitä kokeeksi myyntiin myös tuleville joulumessuille. Toivon mukaan pöllöt löytävät messuilta itselleen uuden ihanan kodin, jossa voivat piristää omistajaansa pehmoisilla ajatuksillaan.


tiistai 2. lokakuuta 2012

Tuolit uudelle pajalle

Syksy saa ja Pietarinkadun pajassakin puhaltavat uudet tuulet. Paja muuttaa pienen keittiömme katveesta ihan oikeaan työhuoneeseen. Ennen vain haaveilen omasta työhuoneesta, nyt minulla on sellainen. Mahtavaa!

Ja sattuipa sopivasti, että naapurimmekin oli muuttamassa viikonloppuna ja laittoi paljon tavaraa kierrätykseen. Pelastin sieltä itselleni pari "uutta" pajatuolia ja pöydän. Tuolien muotokieli ja väritys ei juurikaan itseäni miellyttänyt, mutta päätin kuitenkin ottaa kalusteet, sillä tarvetta niille oli.
Ennen...
Halusin uudistaa tuolit, koska ne olivat suoraan sanottuna aika kammottavat. Pengoin kangaskätköjäni ja löysin sieltä tuolin henkeen sopivan pirteän kankaan uudeksi päälliseksi. Revin vanhat kankaat pois ja nidoin uudet tilalle. Maalaustakin harkitsin, mutta nyt se ei mielestäni sitä kaipaa. Aloin pitää tuoleista valtavasti. :)
ja jälkeen.